HOOTEEM

YHTEYSTIEDOT

PALVELUT

ALOITTAVALLE YRITTÄJÄLLE

AJANKOHTAISTA

 

 

 

Isänmaallinen teko

Marraskuussa aloitin uuden lain mukaisen tilintarkastuskertomuksen esittelyn.  Amerikkalaisen käytännön mukaisesti siinä määritellään vastuurajoja ja velvollisuuksia, mutta lausutaan varsin lyhyesti. USA:ssa pitää kaikki kirjoittaa perusteellisesti, koska lainsäädäntöä ei ole. Oikeus perustuu sopimusteksteihin ja mahdollisiin tuomioistuinten käsittelemiin ennakkotapauksiin,

Kertomuksen alkuosassa tähdennetään hallituksen vastuuta tekemisistään:

Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu

Hallitus vastaa tilinpäätöksen laatimisesta ja siitä, että se antaa oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja siitä, että kirjanpito on lain mukainen ja että varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.

Keskiosassa, jonka esittelin jo viimeksi, kerrotaan tilintarkastuksen sisällöstä ja suorittamistavasta.
Tilintarkastuskertomus huipentuu tilintarkastajan lausuntoon:

Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös antaa Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

ja toteamukseen, joka on suomalaisperäinen eikä sisälly kansainväliseen suositukseen:

Tilinpäätös voidaan vahvistaa ja vastuuvapaus myöntää hallituksen jäsenille tarkastamaltamme tilikaudelta. Hallituk­sen esitys voitonjakokelpoisten varojen käsitte­lystä on osakeyhtiölain mukainen.

Näissä puitteissa laadittuja tilintarkastuskertomuksia luetaan ja ihmetellään tulevissa yhtiökokouksissa. Tilintarkastuslaki antaa maallikoille mahdollisuuden toimia tilintarkastajina vielä v 2011 päättyvillä tilikausilla. Tarkkaan ottaen heidän pitäisi kirjoittaa vanhan lain mukainen tilintarkastuskertomus sekä tilinpäätösmerkintä.  Olemme muokanneet tilintarkastuskertomusmallimme ”Suomessa noudatettavan tilintarkastustavan” mukaiseksi. Jos maallikko-/toiminnan tarkastaja tämän ymmärtää ja hyväksyy, voimme allekirjoittaa yhteisen tilintarkastuskertomuksen. Uusi asunto- osakeyhtiölaki ja yhdistyslakikin ovat ministeriöissä työn alla, joten joudun palaamaan tähän aiheeseen vielä useasti.

Mikä on isämaallinen teko tänään Suomessa?

”Aloittakaa kodin remontoiminen”, sanoi valtionvarainministeri viime viikolla Tampereella. Onhan niin, että maassamme on runsas miljoona ihmistä, joiden tuloihin finanssikriisi ei vaikuta. Me eläkeläiset - meitähän ei kutsuta YT-neuvotteluihin eikä ”palkanmaksajaamme” uhkaa konkurssi, vaikka eläkevaramme ovatkin osiltaan sijoitus- ym. rahastoissa.  Turvallisuus ja riskittömyys ovat olleet tärkeämpiä sijoitussääntöjä kuin tuotto/riski.  Pieni äänekäs ryhmä ”eläkekapinalliset” ovat koulutettuja hyvätuloisia, joilla on nyt eläkkeellä aikaa seurata muiden tekemisiä ja tuloja. ”Taitetusta indeksistä” julistetaan enemmän kuin itse loppu viimeksi ymmärretään.  Eläkkeet seuraavat 80% elinkustannusindeksin ja 20% palkkaindeksi kehitystä. Elinkustannusten nousu korvautuu 80% eli turvallisuus on pääasia. Palkkojen nousu eli riskipositio on vain 20%.  Tilastoista selviää, että meillä 50-70v- ikäisillä vain joka viidennellä on jonkinlaista velkaa, mutta 30-50v-käisillä velkaa on yli puolella. Tältä pohjalta voitaneen todeta, että eläkeläisten säästöt jopa lisääntyvät, kun kulutus on pienempää kuin tulomme.  Kotimaahan ja suomalaisiin tuotteisiin meidän pitää kulutuksemme suunnata.

Näin itsenäisyyspäivänä voin ylpeänä kertoa, että keittiöremonttimme suunnittelu on pitkällä. Vuoden alusta nouseva verotuksen kotitalousvähennys tulee täysimääräisesti käytettyä ja tamperelainen yritys saa työtä ja turvaa työpaikkoja. Jos suunnittelu pitkittyy ja homma venyy, voi remonttityökin jatkua vielä seuraavana vuonna ja kotitalousvähennyksen verohyöty tuplaantuu.

Joulusilakoita odotellen.

Seppo Penttinen